Koko illan elokuvien ohjaamisella ei Suomen kokoisessa maassa elä. Leivän Sakari ansaitsi perheelleen valmistamalla teollisuus- ja tilauselokuvia. Sakari liittyi Tuure A. Korhosen elokuvayhtiöön, ja elokuvat voittivat useita palkintoja, mm Jussi-patsaan ja monia kansainvälisiä tunnustuksia.

Kun 70- ja 80-luvuilla Kaukoidässä, Filippiineillä tai Väli-Amerikassa riitti kuohuntaa, Sakari oli kameroineen paikalla yhdessä Mikael Wahlforssin kanssa. Guatemalassa hän kävi kolme kertaa. Kuvausryhmä kulki vaaroja uhmaten sissien perässä viidakossa. Poltetuissa ja vainotuissa kylissä he taltioivat lasten kokemuksia sodan jaloissa. Elokuva “Pelko” toi nicaragualaisen lasten arkitodellisuuden riipaisevan lähelle. 1980-luvulla Sakari perusti oman yhtiön Filmikonstin yhdessä Heikki T. Partasen kanssa. Televisiolle Sakari ohjasi näytelmäelokuvia kuten “Häjyt”, “Sadeaika”, “Bikon kuolinsyytutkimus” ja sarjan “Fallesmannin Arvo”-tarinoita.

Kun Berliinin muuri mureni vuonna 1989 ja kommunismi sai nenilleen, Sakarin poliittiselta näkemykseltä putosi pohja. Hänen elokuvaideoilleen ei tuntunut löytyvän tilaajia. Samaan aikaan Suomi ajautui lamaan ja pankit ja verohallitus kohtelivat kovakouraisesti velkaantuneita yhtiöitä. Filmikonsti Oy ajautui konkurssiin. Mustan huumorin harrastajana ja dokumentaristina Sakari kuvasi oman konkurssihuutokauppatilaisuutensa.

Hänelle tyypillistä kolkkoa naurua edusti myös yhtiön viimeinen “mainos”, joka ilmestyi rivi-ilmoituksena paikallislehdessä: “Filmikonsti OY – rahasta teemme mitä vain.” Konkurssia seurasi avioero. Sakari alkoi kärsiä masennuksesta. Hän jätti elokuvantekemisen ja keskittyi maalaustaiteeseen.

Share this Story